Mikä hallituksen sotemallissa mättää?

Maakunta-sote on yhtäältä paljon parjattu ja toisaalta välttämättömäksi uhottu. Yleinen konsensus varmasti vallitsee siitä, että soteuudistus tarvitaan. Soten suuri haaste on se, että harva ymmärtää mistä oikein on kysymys. Tosin nyt esitettävälle sotemallille tämä on ehdottomasti vahvuus, sillä tarkemman perehtymisen jälkeen sitä ei voi mitenkään hyvällä omallatunnolla kannattaa.

Maakunnilla ei tule olemaan verotusoikeutta, joka on äärimmäisen ongelmallista. Myönnettyjen määrärahojen ehtymisen jälkeen on maakunnilla kaksi vaihtoehtoa; joko jättää potilaita hoitamatta tai nostaa palvelumaksuja. Jo nyt on tutkimustietoa siitä, että Suomessa ihmisiä jättäytyy hoitamatta palvelumaksujen takia. Kunnallisella puolella sotepalveluiden alibudjetointi on ollut jo pitkään enemmän sääntö kuin poikkeus. Ei ole pienintäkään syytä olettaa, että maakunnissa tilanne olisi toinen.

Verotusoikeuden uupuminen tuo mukanaan muitakin ongelmia. Yksi potentiaalinen vaihtoehto on, että mahdollisesti ylijääviä rahoja ei voida siirtää seuraavalle budjettikaudelle. Jos mahdollisuutta lisärahoitukseen ei ole, vaaditaan kauden alussa erityistä varovaisuutta ja säännöstelyä, joka johtaa budjettikauden alussa palvelujen heikkenemiseen. Aito ongelma on myös se, että säästäminen ei varsinaisesti kuulu uudelleen valittavien poliitikkojen intresseihin. Mitä luultavimmin ollaan luomassa tilanne, jossa budjettikauden alussa rahankäytöstä pidättäydytään, vaikka tarpeita olisi ja loppukaudesta rahat hassataan käyttökohteesta riippumatta.

Valinnan vapauden saattelema laaja yksityistäminen tulee johtamaan markkinoinnin räjähdysmäiseen kasvuun. Markkinoinnin lisääntyminen tulee jo itsessään lisäämään kysyntää. Sotekaavailussa maksetaan asiakasmääristä eikä hoidosta, joka valitettavasti motivoi potilaiden lähettämistä erikoissairaanhoitoon, vaikka esimerkiksi fysioterapia olisikin paras hoitokeino.

Perustuslaki velvoittaa julkisen vallan turvaamaan jokaiselle riittävät sote-palvelut, joiden arvioinnissa lähtökohta on se, että jokainen pystyy toimimaan yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Kun huomioidaan tämä ja yksityistämisen mukanaan tuoma hoidontarpeen ja kustannusten kasvu, jää valtiolle ainoaksi todelliseksi vaihtoehdoksi lisäbudjettien myöntäminen. Soteuudistuksen tärkeimpiä tavotteita on nimenomaan kustannusten laskeminen. Esitetyllä mallilla tämä ei ole mitenkään mahdollista ellei toimita perustuslain vastaisesti.

Maakunta-sotessa ennaltaehkäisy ollaan jättämässä kunnille. Kysymys kuuluukin; mikä on kuntien motivaatio satsata ennaltaehkäisyyn, kun mahdolliset säästöt sote-puolella koskevat maakuntia eivätkä kuntia? Tämä on erittäin ongelmallista tulevaisuuden sote-kulujen sekä ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Ikääntyvän väestön ja vuosittain kasvavien kustannusten valossa olisi olennaista, että luotaisiin malli, joka kannustaa eri tahoja ennaltaehkäisyyn eikä päinvastoin. Henkilökohtaisesti pidän tätä yhtenä esitetyn mallin suurimpana ongelmana.

Sotemallin ainoat todelliset voittajat ovat terveysjätit, jotka tulevat saamaan mittavat hyödyt verovaroin katetuista palveluista. On vaikea ymmärtää, miten voidaan olla viemässä läpi mallia, jota riippumattomat asiantuntijat vastustavat yksi toisensa jälkeen. On suuri vaara, että hyvinvointivaltion peruspilareille tullaan tekemään peruuttamatonta vahinkoa.

Tämä ei ole pelottelua. Tämä on realismia.

Perttu Jussila, Pirkanmaan Vihreät, puheenjohtaja